, , , , , ,

Myytti "jos se on kitkerää, sylkäise se pois"

Myytti ”acidin” mauttomuudesta on hyvin yleinen aineesta kiinnostuneiden keskuudessa. Sen mukaan LSD:ksi oletettu aine pitää sylkäistä pois, jos se maistuu hyvin kitkerältä, koska tämän pitäisi viitata ei-toivottuun fenetyyliamiiniin, erityisesti NBOMe-aineeseen. Kuinka paljon tässä on perää?

Heti alkuun on todettava, että ainoa toimiva tapa tarkistaa aineen koostumus on kemiallinen analyysi, esimerkiksi kolorimetriset reagenssitestit. Lue eteenpäin, niin näet miksi.
 

Maku, haju tai ulkonäkö eivät ole luotettavia analyysikeinoja. Aistihavaintoihin nojaamisen perusongelma on niiden subjektiivisuus. Se ei estä tulosten järkevää tulkintaa, mutta pelkkiin aisteihin luottaminen tuo suuren virheen riskin.

Riskit ovat vakavia, koska toisin kuin LSD:hen, aineisiin kuten 25I-NBOMe ja DOC voi kuolla yliannostukseen.

Aistinvaraisen menetelmän mahdollisia virheitä ovat:
  • Väärät positiiviset tulokset
  • Väärät negatiiviset tulokset
 
Myytti ”jos se on kitkerää, sylkäise se pois”

 

LSD:n maku

Yleisesti uskotaan, että LSD on mautonta. Mutta mistä LSD:n maku oikeastaan koostuu? Voiko sen erottaa LSD:n kantaja-aineen, kuten paperin (blotterin), geelin tai nesteen, mausta? Onko kantaja-aineen miedon maun ja NBOMe:n voimakkaan maun erottaminen helppoa? Mitä eroa on maulla ja jälkimaulla? Käymme nämä kysymykset läpi yksi kerrallaan alla.
 
Ensimmäiset tiedot LSD:n mausta kirjasi sen keksijä, kemisti Albert Hofmann, kun hän käytti ainetta ensimmäisen kerran tarkoituksella (kirjasta LSD: My problem child):
 

4/19/1943 16:20
0.5 cc 1/2 promillen dietyyliamiditartraatin vesiliuosta suun kautta = 0.25 mg tartraattia. Otettu laimennettuna noin 10 cc:llä vettä. Mautonta.

 
Tiedämme siis, että Albert Hofmannin ottamassa liuoksessa ei ollut havaittavaa makua. Käytännön syistä (helppo jakelu, säilyvyys, vastustuskyky mikrobeille) ”acidia” levitetään kuitenkin pääasiassa paperilappuina (blottereina), geeleinä, alkoholissa tai vaikkapa sokeripaloina. Ei ole itsestään selvää, etteikö näillä hyvin erilaisilla kantaja-aineilla voisi olla omaa kitkerää makua. Joissakin tapauksissa (etenkin värillisissä blottereissa) kitkerä maku on lähes aina mukana esimerkiksi musteen takia. Siksi ei voi yksiselitteisesti sanoa, että kitkerä maku sulkisi pois LSD:n läsnäolon.
 
 
Juuri niin.. aidossa blotterissa on hieman kitkerä maku. Olin lukenut kommentteja [about] tästä aiemmin, ja kun laitoin sveitsiläisen geometrisen gammagolin-lapun kielelle, sekosin ihan helvetisti, koska siinä oli lievä maku. Pilasin päivän itseltäni ja kavereilta, sain heidät kaikki sylkemään omansa pois. Testautimme ne, ja se oli LSD:tä, annos vain hieman luvattua pienempi (150 ug:n lappu testattiin 138 ug:ksi.. hyväksyttävää).
 

LSD:n jälkimaku

Mitä eroa on maulla ja jälkimaulla? Onko niitä helppo erottaa toisistaan? Kuten nimi kertoo, jälkimaku on maku, joka jää suuhun syömisen jälkeen. Siksi jokainen maku ei ole jälkimaku, mutta jokainen jälkimaku on maku. Hämmentävää, eikö? Etenkin jos olet psykedeelin vaikutuksen alaisena!
 
Kuvittele seuraava tilanne: joku ottaa paperilapun, jonka hän olettaa sisältävän LSD:tä. Hän tuntee musteen ja/tai paperin kitkerän maun. Hän alkaa miettiä: onko maku miedosti vai hyvin kitkerä? Jos maku on hänestä vain miedosti kitkerä, hän voi päätellä, että lapussa on luultavasti LSD:tä. 30 minuutin kuluttua hän alkaa kuitenkin tuntea suussaan metallin maun. Tällaisessa tilanteessa käyttäjä voi kauhistua ajatuksesta, että hän on sittenkin ottanut ei-toivottua ainetta! Tämä voi helposti johtaa paniikkikohtaukseen ja traumaattiseen kokemukseen. Metallinen jälkimaku on kuitenkin tyypillinen LSD:lle, kuten Albert Hofmann kirjoitti:
 
0.150 mg LSD:tä 15. huhtikuuta 1961, kello 9:15
Vaikutus alkoi jo noin 30 minuutin kuluttua voimakkaana sisäisenä levottomuutena, käsien vapinana, kylmänväreinä iholla ja metallin makuna kitalaessa.
Voi kysyä, pitäisikö metallista jälkimakua pitää kitkeränä. Tätä kysymystä tuskin kukaan haluaa ratkaista silloin, kun tietää koko otetun psykedeeliannoksen jo imeytyneen.
 
 

NBOMe- ja DOx-aineiden maku

Fenetyyliamiinien, kuten NBOMe- ja DOx-ryhmien aineiden, maku koetaan hyvin kitkeräksi, mikä johtuu pitkälti siitä, että ainetta on 5-10 kertaa enemmän kuin LSD:tä. Näin ei kuitenkaan ole joka kerta. Jotkut myyjät jopa lisäävät minttu- tai hedelmäaromia maun peittämiseksi. Erowid.orgin käyttäjäkertomuksista (trip reportit) näkee, että kokemukset ovat vaihtelevia ja hyvin subjektiivisia.
 
Eräs käyttäjä kertoo pullolliseen vettä liuotetun 3.8 mg:n DOC-annoksen kamalasta, kemiallisesta ja voimakkaan kitkerästä mausta (lähde): 
 
Otin esiin vesipullon, johon olin laittanut annokseni, ja join sen. Maku oli kamala, tislattua giniä ja voimakkaan tutkimuskemikaalin äärimmäistä kitkeryyttä. Yskin, mutta olin tyytyväinen.

Toinen käyttäjä taas otti 4 mg DOC-jauhetta suun kautta ja kuvaili makua vain mietoksi (lähde):

Nautin noin 4 mg jauhetta (suun kautta). Pidin jauhetta suussa. Outo maku. Ei epämiellyttävä verrattuna joihinkin muihin fenetyyliamiineihin (esimerkiksi MDxx). Maultaan ehkä samankaltainen kuin 2C-I tai 2C-P.

Kolmas käyttäjä otti 2.8 mg DOC:ta noin 100 ml:aan vettä liuotettuna eikä huomannut mitään makua (lähde):

DOC laitettiin 4 unssiin tislattua vettä ja juotiin. Erityistä makua ei huomattu.

Samanlaisia kertomuksia löytyy muistakin fenetyyliamiiniryhmän aineista, NBOMe mukaan lukien. Vaikutelmat ovat siis hyvin yksilöllisiä, etenkin jos vertailukohtaa ei juuri ole.

 

Vaikutus suun kautta

Saatavilla olevan tiedon mukaan NBOMe-ryhmän aineet, kuten 25I-NBOMe, imeytyvät huonosti nieltyinä, joten käyttäjät yleensä pitävät niitä pitkään suussa tai ottavat ne nenän kautta. Tästä voisi päätellä, että epäilyttävä aine riittää vain niellä, jotta ei-toivotut vaikutukset vältetään. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta, sillä EMCDDA:n mukaan raportteja 25I-NBOMe:n vaikutuksesta suun kautta on runsaasti.
 
Valmistajat myös joskus ”kompleksoivat” NBOMe-aineita ”HPBCD:llä” (renkaanmuotoinen syklodekstriinisokerimolekyyli), mikä helpottaa imeytymistä elimistön limakalvojen läpi. Moni huomaa, että HPBCD:tä sisältävät NBOMe-yhdisteet ovat paljon tavallista voimakkaampia.
 
DOx-ryhmän aineet, kuten DOC, DOI ja DOM, imeytyvät hyvin suun kautta. Siksi aineen nieleminen ei takaa, että vaikutuksia ei tule, jos aine osoittautuu joksikin muuksi kuin LSD:ksi. Lisäksi väärä turvallisuuden tunne voi kasvattaa riskejä.
 
 

Yhteenveto

Väitteessä, ettei LSD ole kitkerää, on totuuden siemen. Käytännössä, kuten tämä artikkeli selittää, LSD:tä sisältävät aineet voivat kuitenkin maistua kitkeriltä tai tuntua siltä, ja muut aineet voivat olla mauttomia. Ainoa suositeltu tapa tunnistaa LSD on kolorimetriset reagenssitestit (tai laboratorioanalyysi, jos se on saatavilla).

Suositeltu LSD:n testausmenetelmä on periaatteessa kaksivaiheinen. Ensin pitää vahvistaa (tai sulkea pois) LSD:n läsnäolo. Siihen suosittelemme kahta reagenssia: Ehrlich ja Hofmann. Useamman testityypin käyttö on aina suositeltavaa, koska se parantaa analyysin tarkkuutta ja auttaa välttämään vääriä positiivisia tuloksia. Tässä tapauksessa Ehrlich on päätesti indolien, kuten LSD:n ja DMT:n, mutta myös ei-psykoaktiivisten 5-HTP:n, tryptofaanin, tryptamiinin ja muiden, läsnäolon toteamiseen. Toinen testi, Hofmann, muuttuu siniseksi lähes yksinomaan LSD:n kanssa.

Tutkimusten mukaan (ja kuten mustan pörssin voittoa tavoitteleva logiikka antaa ymmärtää) näyte, jonka testi viittaa sisältävän LSD:tä, sisältää erittäin epätodennäköisesti jatkeaineita. Myyjät eivät halua käyttää lisää rahaa, jos heillä on jo tuote, jolle on kysyntää. Jos LSD on suljettu pois, suosittelemme reagensseja Marquis ja Mecke (tai Liebermann ja Froehde). Jos nämä testit reagoivat heti voimakkaalla värimuutoksella, se voi viitata NBOMe- tai DOx-aineeseen. Varo sekoittamasta hitaasti hiiltyvää paperia positiiviseen tulokseen.

LSD-testin ohjeet

Suositeltu LSD:n testauskaavio

Lähde: oma

LSD-testipakkaus

Paras LSD-testipakkaus on LSD-testipakkaus, joka sisältää reagenssit Ehrlich, Hofmann, Marquis ja Mecke. Se viittaa luotettavasti LSD-25:n läsnäoloon ja auttaa sulkemaan pois aktiiviset jatkeaineet. Samaa testipakkausta voi käyttää DMT:n ja monien muiden kemiallisten yhdisteiden testaamiseen; lisätietoja löydät tuotteen omalta sivulta.

Testipakkaukset LSD:lle ja LSD-johdannaisille:

Mikään testitulos ei voi kertoa, että aine on turvallinen. Mikään aine ei ole 100 % turvallinen.Tämä artikkeli on julkaistu haittojen vähentämiseksi. Se ei kannusta psykoaktiivisten aineiden käyttöön eikä korvaa lääkärin neuvoja.